6.12. Helsinki

Kutsu saapua

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2023 isänmaalliset suomalaiset tulevat marssimaan poliittisen uudelleenitsenäistymisen ja kulttuurillisen uudelleenheräämisen puolesta. Suomalainen kulttuuri on taistellut läpi historian olemassaolonsa puolesta. Kulttuurimme kohtaa juuri nyt vahvemman vihollisen kuin koskaan aiemmin: juurettoman ja kansainvälisen materialismin aatteen, joka tekee kokonaisista kansakunnista tasapaksua kuluttajamassaa.

Juureton ja rahakeskeinen maailmankulttuuri lyö kättä suurten puolueiden edistämän väestönvaihtopolitiikan kanssa. Samalla kun markkinat ja viihdeteollisuus korvaavat suomalaiset perinteet amerikkalaisella rihkamakulttuurilla, syntyperäiset suomalaiset korvataan ei-eurooppalaisilla maahanmuuttajilla. Suomen väestönkasvu on jo vuosien ajan perustunut kokonaan maahanmuuttoon.

Suomi Herää -kulkue on isänmaallisten kansalaisten vastaisku globaalille rappiolle. Emme ole maailmankansalaisia tai harmaita ”ihmiskunnan” edustajia – olemme suomalaisia. Suomalaisuus ei ole sopimus eikä passimerkintä. Sen sijaan suomalaisuus on vuosituhansien saatossa ainutlaatuisessa ympäristössä jalostunut veren, kielen, luonnonmaiseman ja kulttuurin liitto.

Ilman suomalaista perintöämme kansamme suhde olemassaolon perustaviin kysymyksiin olisi pinnallinen, kyyninen ja hyväksikäyttöön perustuva. Suuryhtiöt, media, yliopistot ja muut kansamme mieltä muokkaavat instituutiot kasvattavatkin nykysuomalaisista laskelmoivia hyväksikäyttäjiä, joille omaisuuden häikäilemätön haaliminen ja narsististen viettien tyydyttäminen ovat ainoat ”menestyksen” merkkipaalut elämässä. Suomi Herää tahtoo tälle lopun.

Globalisaation vuoksi Suomi on nyt historiansa risteyskohdassa. Tahdommeko, että tulevat sukupolvet ovat ulkomaalaisten suuryhtiöiden palkkaorjia, joiden elämän perustavin arvo on voitonmaksimointi? Vai tahdommeko irtaantua ylikansallisesta materialismista ja herättää isiemme perinnön jälleen henkiin? Suomi Herää -yhteisön valinta on luonnollisesti jälkimmäinen. Tahdomme, että Suomi on suomalaisten maa, jossa jokainen kansalainen muodostaa jo nuorena elävän siteen esi-isiinsä, kansanviisauteen ja suomalaiseen luontoon.

Symboliksemme olemme valinneet kalevalaisen Runonlaulajan kädet -merkin. Suomalaisuuden kulta-aikoina runonlaulajat välittivät heimoviisautta suomalaisille näiden säätyyn ja varallisuuteen katsomatta valaen kaikkiin elävää kansallishenkeä. Symbolivalintamme ei kuitenkaan merkitse sitä, että tahtoisimme palata menneisyyteen. Suomalaisuus ei näet kuulu tiettyyn ajanjaksoon vaan se on ajatonta. Tahdommekin luoda uuden tulevaisuuden, jossa kansallishenki ei ole museotavaraa vaan jokaisen kansallinen luonnollinen tapa elää ja toimia.

Toivotamme Sinut lämpimästi tervetulleeksi Suomi Herää -kulkueeseen Helsinkiin itsenäisyyspäivänä 6.12. Tulemme päivittämään sivuille lisää käytännön tietoa tapahtumasta lähitulevaisuudessa.

Tiedotuskanavat: Twitter, Telegram.

Päivitämme sivua aktiivisesti, joten muista tarkistaa uuden tiedon varalta väliajoin!

Tekijänoikeus © Suomi Herää 2023.